Painavat alle, pienet päälle - näin sommittelet pienvaraston sisällön

Kun pienvaraston vuokrasopimuksen alkupäivämäärä lähestyy, on hyvä suunnitella tavaroiden sijoittelua pienvarastoon. Pienellä suunnittelulla varastotilan saa käytettyä tehokkaasti, mutta tarvittaessa tavarat löytyvät helposti ja ne säilyvät kunnossa säilytyksen ajan. Fiksusti järjestelemällä saadaan pienvarastoon käytettävyyttä ja pienvarastosta on vaivatonta hakea, mitä milloinkin sattuu tarvitsemaan.

Ensin mietitään suuret linjat. Jotta pienvarastosta on helppo käydä hakemassa tavaroita, on sinne hyvä jättää pieni käytävä. Näin tavaroita pääsee hakemaan myös pienvaraston takaosasta. Käytävää ei toki tarvita, jos pienvarastolla ei ole tarkoitus asioida ennen vuokra-ajan päättymistä. Toinen pienvarastokäyntejä helpottava ohje on sijoittaa harvoin tarvittavat tavarat taakse ja usein tarvittavat eteen.

Itsestään selvää on, että kevyet ja pienet tavarat kannattaa pinota painavien ja suurten esineiden päälle. Pinottavuutta varten pientavaroita kannattaa pakata laatikoihin ennemmin kuin pusseihin. Tilan korkeus kannattaa hyödyntää ja tätä asiaa suunnitella jo ennalta. Pienvarastoon voi tuoda esimerkiksi oman hyllykön tilan korkeuden hyödyntämistä varten. Lisäksi voi miettiä, kannattaako joitain huonekaluja säilyttääkin pystyasennossa, jolloin ne vievät vähemmän lattiapinta-alaa. Esimerkkinä tästä ovat runkopatjat, pöytälevyt ja mattorullat.

Valokuvaa lopuksi pienvarastosi. Tämä nopea toimi varmistaa, että varaston sisältö on helppo tarkistaa käymättä pienvarastolla. Jos haluat olla vielä paremmin perillä varastoon viedyistä tavaroista, voit tehdä niistä listan. Vielä kun varaston sisällön muututtua muistat ottaa uudet valokuvat ja päivittää listan, on käytössä mainio apuväline. Valokuva ja lista on hyvä jakaa pienvarastoa käyttävien ihmisten kesken. 

Muista myös huolellinen pakkaus ja suojaus!

Orimattilassa on hyvä valikoima Toimitilanne-pienvarastoja, lue niistä täältä. Reilut koot ja edulliset hinnat mahdollistavat tavaroiden sijoittelun käytettävyyttä ajatellen hieman väljemmin, myös sille keskikäytävälle voi hyvinkin jäädä tilaa.